Ossi Leiwo nimitettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi vuosikokouksessa 27.2.2020. Koronapandemian vuoksi varsinaiset kunniapuheenjohtajan viirin, kunniakirjan ja kunniamerkin virallinen luovutus siirtyi syksyyn ja 27.8.2020 yhdistyksen delegaatio (Reijo Ström, Arto Hannula, Eero Otronen sekä Hannu Rauhala) ja entiset puheenjohtajat (Kari Punakivi, Petri Virta) kokoontuivat Energonille Lahteen varsinaiseen luovutustilaisuuteen. Tilaisuudessa Oilon Oy:n edustajina paikalla olivat Päivi Leiwo, Tero Tulokas ja Tapio Murtonen.
Lämmitysenergia Yhdistyksen puheenjohtaja Reijo Ström piti aluksi puheen, jossa todettiin Ossi Leiwon suuri merkitys yhdistyksen toiminnalle ja alan laitetoimittajien saaminen toimimaan alan yhteisten etujen puolesta vaikka olivat tiukasti keskenään kilpailevia yrityksiä. Yhtenä merkittävimmistä kehittämistoimista oli Teknillisten suositusten aikaansaaminen, joista ensimmäisenä tuloksena julkaistiin vuonna 1994 TS-1; Pientalon öljylämmityslaitteiston rakentaminen. Nykyisin näitä teknillisiä suosituksia on jo tehty 13 ja TS-1 on muutettu nykyisiä määräyksiä vastaavaksi. Voit lukea kunniapuheenjohtajaksi valinna perustelut tästä.
Ossi Leiwo nosti omassa puheessaan esille yhdistyksen merkityksen, paitsi oman yrityksen toimintaolosuhteitten varmistamisessa, että
yhdistys oli alan auktoriteetti, joka oli mukana alaa koskevien normien ja asetusten teossa. Ossi Leiwo oli itsekin mukana normeja valmistelevissa työryhmissä.
Yhdistyksessä laadittiin myös teknillisiä tiedotteita, jotka tulivat käytännössä alan normeiksi Suomessa. Uusien tekninillisten tiedotteitten julkaiseminen ja ajantasalla pitäminen on
edelleen tärkeä osa toimintaa. Voit lukea koko puheen tästä.
Tilaisuudessa myös Oilonin hallituksen puheenjohtaja ja Ossin tytär Päivi Leiwo muisteli isänsä olleen aina kiinnostunut kaikesta tekniikasta ja halunnut aina selvittää kaikista teknisistä laitteista niiden toiminnan. Päivi myös muisteli kuinka Ossi oli pyrkinyt itse virittämään heidän pianoaan joka oli ollut epävireessä ja sen virityksen jälkeen vielä enemmän epävireessä.
Tästä näet kuvat tilaisuudesta.
Yhdistys toivottaa Ossi Leiwolle vielä tapahtumarikasta ja antoisaa jatkoa ja pitkää ikää.